Ei kaikki mee niin kuin etukäteen huomista suunniteltiin

Tämän vuoden JKL KV:t olivat ja menivät. Uskollisen läppärini kovalevy otti ja hajosi kolme päivää ennen itse tapahtumaa, ja varavälineistöä niin sen tilalle kuin kamerapuolellekkin tuli haettua aika monesta osoitteesta, jotta keikan sain tänäkin vuonna jotakuinkin kunnialla tehdyksi. Kuvia sieltä ja Koiratanssin SM -kisoista on ja tulee todennäköisesti esille vielä lisääkin jossain vaiheessa, paljon löytyykin jo kuvat.fi -sivultani.

Ne - tai tallin pikkujoulujen yhä kamerassa odottelevat kuvat - eivät kuitenkaan ole mielessäni päälimmäisenä juuri nyt. 

Jos jossain on olemassa karma tai onnetar tai mikä ikinä, on hän mahtanut päättää, että akselilla marraskuun loppu - joulukuun alku täytyy maailmassa ehkä määrältään vakion huonojen uutisten ja vaikeiden asioiden (lisää mielesi mukaan ruma sana huonon tai vaikean tilalle, jos tahdot) massasta mahdollisimman suuren osan pitää osua tälle puolen maailmaa, Suomea ja elämänpiiriä. Ei meinaan ole ensimmäinen vuosi. Eikä kerta. Kuvauskeikat ja kuvankäsittelykiireet ja tekniset ongelmat ja jopa ne kaikkien suuresti hehkuttamat opiskeluasiat sun muut kaikkoavat kummasti taka-alalle, kun vasten kasvoja tulee pysäyttäviä, surullisia ja järkyttäviäkin uutisia koskien tuttuja ihmisiä. 

Tai toisaalta myös eläimiä, sillä niidenkin menetykset vaikuttavat monen ihmisen elämään. Siinä, missä ihmisten yksityisyyttä suojellakseni en voi (tai tahdo enkä suostu) mennä syvemmälle aiheessa pysäyttävät ihmiskohtalot tässä blogissa, on yhtenä surullisista uutisista mainittava tutun ja turvallisen Mesikkä -tamman siirtyminen vihreämmille laitumille parantumattomien jalkavaivojen vuoksi vielä verrattain turhan aikaisin. Toisaalta, onko lemmikkien tai tärkeiden eläinten, hevoset mukaanlukien, kohdalla koskaan juuri oikeaa aikaa, sellaista jolloin ei jossain sydämessään toivoisi vielä muutamaa päivää, viikkoa tai vuotta? Eikö lähtö kuitenkin tunnu aina liian aikaiselta? Asialta, johon luulit varautuneesi huolella, mutta joka tapahtuessaan tuntuu märältä rätiltä vasten kasvoja tavalla, jota et osannut arvata saati siihen heti sopeutua. 

 

Gretan kuolemasta on muuten tänään päivälleen vuosi. Uma on ollut poissa jo kaksi ja puoli vuotta. 

 

  

Ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
- Danielle Steel